Asiakaspalvelu   Omat tiedot   Talentum in English



Tietoviikko > Palkkatutkimus    > Infra    > Sovellukset    > Tele/Mobiili    > Tietoturva    > PK    > CIO   




Pomoille palkka- ja bonuspotit.

Palkat nousivat keskimäärin 168 euroa vuodessa.

Tivi-alan johtajat porskuttavat. Teknologiateollisuuden tekemän palkkaselvityksen mukaan heille menivät niin suurimmat peruspalkkojen korotukset kuin bonuksetkin.

Kun kaikkien tutkimuksessa olleiden tietotekniikka-ammattilaisten palkat nousivat viime vuonna keskimäärin 4,1 prosenttia 3 609 euroon, johtaja kääräisi peruspalkkaa keskimääerin 5 981 euroa, mikä on viisi prosenttia edellistä vuotta enemmän.

Kun johtajan peruspalkkaan lisätään vielä bonukset, kuukausiansiota kertyi 6 350 euroa.

Viime vuoden palkkatarkastelussa merkillepantavaa on se, ettei tulospalkitseminen ollut kuitenkaan vain johtoportaan herkkua, vaan siitä pääsivät nauttimaan myös tavalliset työntekijät.

Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden kuukausittaiset kokonaisansiot kasvoivatkin keskimäärin 3 701 euroon.

It-talot houkuttelevat johtajia palkoilla ja bonuksilla, mutta näyttää siltä, ettei näin käy asiantuntijoiden kohdalla.

Pidempään talossa olleiden spesialistien palkat ja bonukset kyllä nousivat keskimääräistä enemmän, mutta alle vuoden talossa olleet saivat tyytyä niin keskimääräistä pienempiin palkankorotuksiin kuin bonuksiinkin.


Tietotekniikka-alan ansioiden kehitys (keskiarvo € / kk)
  Palkka Tulospalkka
  10/05 10/06 ero, %:a 10/05 10/06 ero, %:a
Ammattitehtävät 2 648 2 681 1,2 2 682 2 728 1,7
Vaativat ammattitehtävät 3 234 3 308 2,3 3 293 3 373 2,4
Asiantuntija / esimiestehtävät 4 112 4 203 2,2 4 219 4 305 2,0
Johtotehtävät 5 772 5 981 3,6 6 080 6 350 4,4
Yhteensä 3 453 3 609 4,5 3 533 3 701 4,8
Palkka on säännöllisen työajan palkka. Tulospalkka sisältää palkanlisät, kuten bonukset.


Palkkaus eri tehtävissä iän mukaan*
Ikä Ammatti- tehtävät Vaativat ammatti- tehtävät Asiantuntija / esimies Johtotehtävät Yhteensä
21 - 25 2 176 2 557 3 197 3 038 2 297
26 - 30 2 565 3 009 3 665 4 253 2 938
31 - 35 2 746 3 283 3 949 5 173 3 446
36 - 40 2 847 3 400 4 249 5 755 3 763
41 - 45 2 841 3 429 4 325 6 087 3 924
46 - 50 2 833 3 476 4 390 6 356 4 031
51 - 55 3 011 3 450 4 416 6 738 4 074
56 - 60 2 898 3 432 4 444 6 274 3 963
Kaikki 2 681 3 308 4 203 5 981 3 609
* säännöllisen työajan ansio € / kk

Vastanneista suurin ikäryhmä ovat 31 - 35 -vuotiaat. 82,3 prosenttia vastanneista on yli 25- mutta alle 51-vuotiaita.


Naiset ja miehet vaativissa ammattitehtävissä (€ / kk)
  10/05 10/06 ero %:a Vastaajien määrä
Miehet 3 318 3 384 2,0 N 15 816
Naiset 3 035 3 124 2,9 Miehiä 11 333
Kaikki 3 234 3 308 2,3   Naisia 4 483
Tietoaloilla tasa-arvo toteutuu paremmin kuin muilla aloilla, mutta naisen euro on silti edelleen 90 senttiä.
Taulukkoaineistot: Teknologiateollisuus

Hae Tietoviikosta:







 © 1998-2008 Talentum Oyj
Talentum vaihde: 0204 42 40 *)Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste

*) Puhelun hinta (sis. alv 22 %): Lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 2 snt/min. Matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.